Mirja – sääksi lämpöisessä

Näin ankean pimeän ajan ja loskaisen talvimyrskyn keskellä tulin ajatelleeksi Kalasääski Mirjaa, missähän lämpöisessä se nyt on?
Eläinmuseon sivustolla olevan kuvan mukaan se on ennättänyt jo lokakuussa sinne Kameruniin Moinum-joelle. Millainenkohan paikka se on? Noh, ainakin jotain kuvaa saa satelliittikuvan avulla.
Lämpöä on 30-35 astetta ainakin Accuweatherin mukaan.

Kaipa se Mirja sieltä ensi kesäksi tulee kotia ja perustaa lopulta perheen, eikös se jo ole sen ikäinen?

Tietoja Stedi

Teuvo Väisänen a.k.a. Stedi
Aihe(et): Linnut Avainsanat: . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Mirja – sääksi lämpöisessä

  1. Suvi Karlsson sanoo:

    Hei,
    onko Mirja vielä hengissä ? Ei ole näkynyt lehdissä mitään muutto-uutisia tänä keväänä ?

  2. Stedi sanoo:

    Tiedä onko hengissä, mutta lähetin lakkasi toimimasta 2006.
    Ohessa ote museon sivuilta:

    Yhteys Mirjaan katkesi yli kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden seurannan jälkeen. Viimeinen paikannus saatiin 12.5.2006 kello 13:07 paikallista aikaa Rautalahden rannalta Sortavalan etelänurkasta 15 km keskustasta etelälounaaseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>